VALTTERI LINDHOLM - YRITTÄJÄ JA HERRASMIES

Olen 40-vuotias yrittäjä ja Varustelekan perustaja. Tämä sivusto on sekoitus mielipidekirjoituksia ja tietoiskuja yrittäjyydestä. Tätä kautta voit myös ostaa helvetin halpoja ja hyviä markkinoinnin videokursseja, sekä mun asiantuntijapalveluja.

Kansanmurhabaretti #1

Vuonna 2013 Mainonnan eettiselle neuvostolle tehtiin ensimmäinen valitus Varustelekan nettikaupan sisällöstä, aiheena kansanmurhabaretti. Suunnilleen samaan aikaan valitettiin myös vaimonhakkaajapaidoista. Tuomio oli, että paitoja, joita ei ole käytetty vaimoa hakatessa, saa sanoa vaimonhakkaajapaidoiksi, mutta baretit, joita on käytetty kansanmurhassa, eivät saa olla kansanmurhabaretteja.

Vastaus valitukseen hyvän markkinointitavan vastaisuudesta

Kansanmurhatessa tulee näyttää ammattimaiselta. Tämä saavutetaan mm. käyttämällä barettia. Tämmöisiä on näkynyt Balkanin rähinöissä ties keiden kaikkien roistojen käytössä niin paljon että vatsaa vääntäisi vähemmästäkin. Uudenveroisia. Perinteinen balkanilainen "joka säällä baretti päässä" -sotimis/murhaamisdoktriini tarkoittaa sitä, että tämäkin lätty on miellyttävän oliivinvihreä nimenomaan siitä syystä, että vaanivaa, särmästi pukeutunutta kansanmurhaajaa on hankalampi havaita ennen kuin on liian myöhäistä. Se on hirvittävää, älkääkä meitä siitä syyttäkö. Koot mielenkiintoisen 1-2-3 -systeemin mukaan. Perässä senttikoot. Huomionarvoista näissä on se, että kokoa pystyy kiristämään sidontanauhoilla noin sentin-pari. Suurin osa valmistettu Serbiassa. Osa tosin 2000-luvulla, mutta miksi lopettaa valmistus, kun salettiin tulee joskus vielä tarvetta, naapurussuhteiden muuttuessa melkein yhtä vikkelään ja salakavalasti kuin Suomen lainsäädäntö nykyään. Kuvan kokardia ei tule mukana. Kopioitiin toi tuotekuva törkeästi, kopiosuojasta vittuakaan välittäen serbeiltä tästä videosta. Kyllä, se on sama baretti. Tarttuva biisi, tulee ihan vöyrin marssi mieleen!
Kuvankaappaus alkuperäisestä nettisivusta

Tuntematon ihminen on valittanut, että Varustelekan verkkokaupan tuotekuvaus tuotteesta JNA kansanmurhabaretti, uudenveroinen, on mahdollisesti hyvän tavan vastainen. Tuotekuvaus on liitteenä. Tuotekuvauksen loppupuolella on linkki videoon http://www.youtube.com/watch?v=eB9WgR_N4h4 , jonka alkuperäinen nauha on jonkinlainen serbialainen hengennostatusbiisi 1990-luvulta. Videon ikoninen haitarinsoittaja pitää päässään samanlaista barettia, mitä Varusteleka myy. Video on tunnettu nettivitsi ja meemi, ja videosta nimenomaan se barettipäinen mies on monenlaisen vekkulin huomion kohteena. Tuotteen päätuotekuvana toimii kuvakaappaus kyseisestä videosta.

Varustelekan kanta on, ettei tuotekuvauksessa ole yhtään mitään vikaa, ja että tuotteen käyttöhistoriasta kertominen mustan huumorin keinoin on hyvin tervettä. Varustelekan nettisivut tunnetaan erilaisesta otteestaan, eikä kenenkään ole pakko mennä niitä lukemaan.

Huomionarvoista on, että Varusteleka myy ensisijaisesti käytettyä armeijaylijäämää. Bareteissa ei siis ole kyse siitä, että Varusteleka olisi teettänyt videossa näkyvän hatun ja alkanut rahastamaan Jugoslavian hajoamissodilla, vaan että Varustelekaan saapui erä ihan aitoja jugoslavialaisia ja serbialaisia baretteja, ja kuten Varustelekalla on yleensä tapana, tuotteen kuvauksessa kerrotaan sen käyttöhistoriasta. Suurin osa Varustelekan tuotteista on alunperin tehty ainakin välillisesti ihmisten tappamisen edistämiseen, mutta samoin suurin osa on onneksi sellaisista maista, joissa ihmisten tappaminen hoidetaan siististi kaikkien ihmisten tappamisen sääntöjen mukaisesti, mistä kenellekään ei jää pahasti kaunaa, eikä kukaan pidä temppua pahana. JNA barettien osalta juttu on toisin.

Tuotekuvauksessa vihjataan vahvasti, että entisen Jugoslavian asukkaat, ja heistä erityisesti serbialaiset, olisivat syyllistyneet kansanmurhaan ja epätavallisen julmaan sodankäyntiin, ja että mahdollisuudet saman toiminnan uusimiseen olisivat olemassa. Tämä varmaan harmittaa serbinationalisteja, mutta hyvää tapaa se tuskin rikkoo, koska yleinen konsensus lienee, että Jugoslavian sodissa tapahtui kansanmurhia ja paljon sotarikoksia, ja että suurin osa näistä oli serbialaisten suorittamia, serbien muodostaessa sodan yhtenäisimmän, suurimman ja parhaiten varustetun taistelevan osapuolen. Uusintaotteluun viittauksella tarkoitetaan sitä, ettei Serbia ole kansakuntana suostunut tekemään kunnollista tiliä tapahtumista, vaan päinvastoin ylläpitää just samoja sotilasperinteitä, joiden nimissä tehtiin paljon pahaa. Jos Varustelekan palvelin olisi Serbiassa, siellä olisi varmasti jonkinlainen ainoan virallisen totuuden neuvosto, jolla olisi myös juridista valtaa poistaa ikävästi pahoista teoista muistuttava teksti, sekä varmaan pikku lisärangaistuksena poistaa myös tekstin kirjoittaneet ihmiset.

Varustelekassa katsotaan, että jos musta huumori saa nauramaan noinniinkuin esimerkiksi kaupallisesti tuotetussa televisio-ohjelmistossa, olisi koko lailla kaksinaamaista väittää, että sellaista ei saisi käyttää fyysisten tuotteiden myyntitekstissä. Ja mehän emme tee tätä pelkästään fygyn takia, vaan siksi, että meidän medialle nyt ainaskin on lukijakuntaa, terveisiä vaan painetulle sanalle.

Varustelekan näkemyksen vuoksi kansakunnilla on jotain vastuuta tekemisistään, ja niille voi myös sen perusteella antaa kritiikkiä, sortumatta kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Varustelekassa kerrotaan niin tuotteista, kuin niiden historiastakin, todenmukaisesti. Kannattaa katsoa myös tuote “Bulgarialainen Veshmeshok-kärsimysreppu, ikävä, käytetty.” Humoristinen ote on teksteissä selkeänä, mikä antaa varaa kärjistyksiin, kuten “Koska Bulgaria on itäblokin maista yksi inhoittavimpia, ei siellä osattu tehdä mitään kunnolla.” Tai ehkä juuri kyseinen lainaus on taas kerran enemmän yleinen, hyväksytty mielipide, kuin kärjistys, mutta kuitenkin, kyllä te fiksuina ja valittuina oikean ajattelutavan määrittelemisen ammattilaisina varmasti tajuatte pointin.

Helsingissä 9.7.2013
Valtteri Lindholm
Valtias