Pelkäsin itse liian pitkään palkkaamisen sitovuutta
Jostain syystä multa on hirveän usein kysytty mun suurimpia virheitä tai epäonnistumisia. Taustalla kai on joku “epäonnistumisista oppii” -juttu, mutta toisaalta mä koen, että olen aina puskenut eteenpäin nimenomaan siksi, etten ole ajatellut epäonnistuneeni missään, vaan keskittynyt enemmän niihin onnistumisiin.
No, yksi mun suurimmista virheistä varmaan oli se, että yritin ihan liian pitkään pyörittää Varustelekaa yksin. Kun tammikuussa 2006 viimein palkkasin Henrin, ehdin näyttää Henrille homman kulkua ehkä päivän verran, jonka jälkeen käskin pitää puljua pystyssä ja häivyin Saksaan hakemaan lisää ylijäämää. Henri katsoi vasemmalle, Henri katsoi oikealle ja kun tulin takaisin, Henrien määrä oli kaksinkertaistunut. Alkoi melkoinen rekrykierre, kun mitä enemmän saatiin porukkaa paikalle ja hommat tehdyksi, sitä enemmän saatiin lisää myyntiä. Vuoden lopussa meni liikevaihdossa miljoona euroa rikki ja Varustelekalaisia oli yli kymmenen. Tarinan opetus on, että duunia oli pakkautunut yhdelle yrittäjälle kohtuuttoman paljon, eikä ollut ihme, että olin sinä vuonna varmasti huonoimmillani.
Yrittäjät, varsinkin pienyrittäjät, tekevät päätöksensä tunteella siinä missä muutkin
Syy siihen, miksi yritin liian pitkään yksin, oli se varma tieto, että työntekijät vievät firman konkurssiin. Olin lähipiiriltäni kuullut, että mitä ikinä teetkään, älä palkkaa työntekijöitä, sillä kun ne kuitenkin tekevät työnsä huonosti tai rupeavat saikuttamaan, et pääse niistä eroon ja sun rahat menee siihen. Kun 21-vuotiaana perustaa yrityksen, sitä on niin nuori, että kuuntelee pitkään tyhmiäkin neuvoja, ennenkuin löytää itsevarmuutta tehdä itse omat päätöksensä.
Hämmentävää on, että lain lobbaajienkin hankkimat asiantuntijamielipiteet kertovat, ettei laki merkittävästi parantaisi työllisyyttä. Tämä on täysin mun omia kokemuksiani yrittäjänä vastaan, mutta kai ne asiantuntijat mua paremmin tietävät? Vai onko niin, että asiantuntijat katsovat maailmaa sen tehokkaan ja tietoon perustuvan päätöksentekokoneiston läpi, joka isoilla yrityksillä on, mutta johon pienillä yrityksillä ei ole koulutusta tai resursseja?
Huomionarvoista nimittäin oli, etten mä saanut aikanaan muilta yrittäjiltä mitenkään järkeen perustuvaa ohjeistusta. Jos nyt neuvoisin aloittelevaa yrittäjää samassa tilanteessa, kehottaisin tekemään niinkuin isoissa firmoissa tehdään: Taulukkolaskentaohjelmaan vaan, mitä potentiaalinen myynti on nyt, paljonko saa katetta, mitä työntekijä kokonaisuudessaan maksaa, kuinka paljon myyntiä pitäisi saada jotta työntekijä olisi voitollinen, ja kuinka paljon pitäisi rahaa olla sivussa, jos haluaa varmistaa, että yritys selviää äkillisestä saikuttamisesta. Lakeja säädellessä pitäisikin huomioida, ettei lain kirjain sinänsä saa muutoksia aikaan, sillä harva pienyrittäjä edes tuntee lakeja perinpohjin. Todellista oikeuskäytäntöä tärkeämpi on mielikuva, joka yrittäjille syntyy, sillä varsinkin pienten yritysten päätöksiä ohjaavat huhupuheet ja tunne, ei järki. Irtisanomissuojan heikentäminen saattaisi siis saada aikaan sellaisen ilmapiirin, että on turvallista palkata työntekijöitä, oli lain todellinen vaikutus itse irtisanomistilanteessa mikä tahansa. Onkin tyhmää, että valtio antaa lakien tiedottamisen täysin median käsiin – jotta lakien henki toteutuisi, lakien käyttöönoton yhteydessä kannattaisi järjestää mainoskampanja siitä, miksi tämä on hyvä juttu. Kukaan ei esimerkiksi hallituksen nykyhankkeesta edes tiedä, miten irtisanominen käytännössä helpottuisi, mutta lain tarkoitus ei sinänsä olekaan ratkaista oikeussaliongelmia, vaan aikaansaada asenneilmapiiri, jossa yrittäjät uskaltavat rohkeammin vastata kasvuun palkkaamalla työntekijöitä.
Yrittäjyys teki ainakin musta paskan esimiehen
Mä itse olen ollut hyvin huono esimies, ja sen sijaan, että olisin opetellut paremmaksi, hankin jonkun muun olemaan esimies mun puolesta. Nyt mun pitää opetella olemaan esimies enää meidän toimitusjohtajalle, ja siinäkin on oma iso duuninsa. Samaa olen kuullut myös muista yrittäjistä – osa tajuaa omat rajoitteensa johtajana ja opettelevat paremmaksi, osa keskittyy syyttelemään työntekijöitä, niinkuin putkifirmayrittäjä, jonka toimintaa kommentoin aikaisemmin. (Tyyppi on myös sillai hyvä esimerkki, että oli onnistunut potkimaan pihalle kymmenestä kesätyöntekijästä yhdeksän ihan nykyisilläkin irtisanomissuojilla.)
Mun kokemuksien mukaan yrittäjyys heikentää esimieskykyä monilla tavoilla. Suurin ongelma on se, että yhden hengen yrityksissä harvoin on mitään järjestelmää missään, vaan kaikki tieto, oli se sitten tuotteen X sijainti varastossa tai asiakkaan Y alennusprosentti, sijaitsevat pelkästään yrittäjän pääkopassa. Kaikkien yrittäjien todellisuudentajua hämärtää oma korkea motivaatio. Yrittäjyyden ehdottomasti hienoin puoli on se, että on oman itsensä herra. Työtä tekee pelkästään itselleen ja pelkästään syistä, jotka hyvin ymmärtää. Yhtä kovaa tekemisen motivaatiota voi olla mahdotonta saada palkkatyössä. Ongelma piileekin siinä, että omaan työhönsä ja firmaan rakastuu niin kovasti, ettei oikeastaan enää pysty käsittämään, että sama firma voi olla jollekin toiselle ihan pelkkä työpaikka, jonka tarkoitus on tuottaa tuntipalkkaa, ja jonka edeen duunin painaminen ei välttämättä ole se hereilläolon huippuhetki. Moni pienyritys toki selviää ensimmäisten työntekijöiden palkkauksessa, mutta silloin rekrytoinneissa pitää käydä yhtä hyvä mäihä kuin Varustelekassa – löydetään keskimääräistä ihmistä merkittävästi fiksumpia ja ahkerampia ihmisiä, joilla on kova motivaatio kyseiseen firmaan. Olen tosi kiitollinen, että Varustelekassa on ollut niin hyviä tyyppejä, että ovat selvinneet mun järkkäämästä melko hankalasta työympäristöstä.
Paitsi, että pienissä yrityksissä tarvittaisiin kipeästi semmoisia asioita kuten asiakaspalvelujärjestelmä, myynninohjausjärjestelmä, toiminnanohjausjärjestelmä ja varastonhallintajärjestelmä, yrittäjät saattavat olla myös sillai huonoja esimiehiä, etteivät anna ihmisten pilata omaa kaunista yritystään. Hyvää tarkoittava auttaminen ainakin mulla johti pahemman luokan mikromanagerointiin ja siihen, että pääsääntöisesti annoin negatiivista palautetta, enkä ollut tyytyväinen mihinkään. Ihme, että meillä on edelleen vuonna 2006 palkattua jengiä töissä.
Jotta homma ei menis pelkästään yrittäjien mustamaalaamiseksi, kirjoitin Ohjeet yrittäjille, jotka harkitsevat ensimmäisten työntekijöiden palkkaamista. Tiivistetysti homma menee niin, että työpaikalla pitää olla hyvä toiminnanohjausjärjestelmä, sekä työtilojen pitää olla siistejä, selkeitä ja hyvin merkittyjä.
Varustelekan varasto tekee TET-hyökkäyksestä toimivan työntekijäjoukon 45 minuutissa
Varustelekan varasto oli pitkään hyvä esimerkki työympäristöstä, joka oli tosi huonosti järjestetty, mutta joka toimi siksi, että yrittäjä ja alun pieni määrä työntekijöitä olivat erittäin motivoituneita. Heti kun sekaan tuli pari TET-harjoittelijaa, tuntui, että epämotivoituneista teineistä on pelkkää riesaa, kun eivät osaa tehdä helppojakaan asioita, ja joku joutuu kokoajan kulkemaan perässä korjaamassa virheet tai selvittämässä, miten mikäkin asia tehdään. Jossain vaiheessa tajuttiin, että kovan kasvun aiheuttamat purkka- ja liimaviritelmät ovat oikeasti tehottomia, vaikka työntekijät olisivat minkälaisia supersankareita.
Varasto siivottiin ja sinne otettiin käyttöön Warehouse Management System -tietokoneohjelma, joka viimein poisti tussilla kirjoitetut tuotetiedot pahvilaatikoista, ja varastoa alettiin hallitsemaan hyllypaikoilla, viivakoodeilla ja tablettitietokoneilla. Sen jälkeen ennen halveksitut tettiläiset otettiin sparraajiksi. Jos tettiläinen ei ensimmäisenä aamuna oppinut turvallisuusohjeiden lisäksi keräilemään tilauksia, vika oli teinin sijaan työympäristössä, ja työympäristöä kehitettiin. Nykyään tettiläisen ensimmäiseen aamuun kuuluu 45 minuuttia koulutusta, jonka jälkeen tyyppi muuttuu tehokkaaksi työntekijäksi siinä, missä muutkin. Varaston keräily on nykyään niin helppo työympäristö, että me hyvin pienin toimenpitein voitaisiin ottaa kielitaidottomia maahanmuuttajia hommiin, eikä työteho tai virheiden määrä nousisi. Helppo työympäristö toimii myös silloin, kun kyse ei ole normaalia haastavammasta työntekijästä – tein itse päivän verran varastossa töitä, ja huomasin, että ilman järjestelmää olisin tehnyt ainakin kaksi keräilyvirhettä. Lisäksi kun helppo järjestelmä ohjaa toimintaa, oli sinänsä raskas työpäivä henkisesti hyvin kevyt. Pää oli illalla kovin paljon kirkkaampi kuin jos vertaa muuttoduuniin, joka henkisessä haastavuudessa ja stressaavuudessaan ehkä vertautuu huonosti järjestettyyn varastotyöhön.
Koska työntekijät ovat työnantajaan nähden alisteisessa asemassa, on työnantajan helppo keskittyä esittämään vaatimuksia työntekijöille. Rakentavampi tapa ajatella olisi miettiä, mitä tekisi, jos kyseessä olisi asiakas. Asiakasta ei ainakaan huutamalla saa seuraavana päivänä uudestaan paikalle, ja mitä hankalampaa oikean tuotteen löytäminen on, mitä pidempään kassalla joutuu odottamaan ja mitä vähemmän vessoja, sen vähemmän keskimääräinen asiakas kuluttaa kaupassa rahaa. Hyvässä kaupassa, kuten Varusteleka tai Ikea, sekä työntekijät että asiakkaat soljuvat tarkkaan suunniteltua reittiä pitkin, tehden kuin itsestään niitä asioita, mitä kaupan johto heiltä haluaa.
Enkä ole nyt sanomassa sitä, etteikö työntekijällä olisi itse vastuuta tehdä hyvää duunia. Tottakai on, mutta vastuun vierittäminen työntekijälle ja sen jälkeen sen valittaminen, että kyllä Suomessa olis hyvä yrittää jos ei olis veroja tai laiskoja työntekijöitä, on vähän sama kuin menis huutamaan siirtolohkareille, että voitko painua vittuun mun tieltä.
Irtisanominen ei haittaa, jos se ei muserra itsetuntoa.
Tehokkuuteen optimoidussa yhteiskunnassa kysyntä ja seuranta näkyisivät suoraan työpaikoissa, ja valtio pehmentäisi työntekijän laskua silloin, kun työt loppuvat jostain kesken. Työtön ohjattaisiin tehokkaasti uuteen työpaikkaan, ja jos menee odotteluksi, odotteluaika käytettäisiin aidosti työntekiän arvoa lisäävään koulutukseen. Työttömälle onnistuttaisiin valamaan aitoa uskoa siihen, että hän on pystyvä ja kykenevä ihminen, ja työtä etsittäisiinkin nimenomaan sellaisista paikoista, jossa työtön pääsisi toteuttamaan luontaisia kykyjään.
Mikäli on yhtään kuunnellut työttömien tarinoita siitä, minkälaista on olla työtön ja täyttää aktiivimallin velvoitteet, tietää, ettei nykytilanne Suomen työttömyyden hoidossa ole kauhean hyvä. Hallituskin aktiivimallia säätäessään myönsi avoimesti, että tarkoitus on nimenomaan tehdä työttömänä olemisesta hankalaa, jotta työttömällä olisi pakon sanelema tarve päästä töihin. Tuntuu siltä, etteivät poliitikot ja heidän lobbarinsa tiedä pätkän vertaa siitä, miten saada ihmiset mahdollisimman tehokkaasti toteuttamaan jotain päämäärää. Oikein yksinkertaistettuna esimerkkinä voidaan käyttää koiraa. Koiraa voi kouluttaa kahdella tavalla: pieksemällä tai palkitsemalla. Molemmilla saa tuloksia aikaan, mutta kannattaa käydä agilitykisoissa katsomassa, ovatko koirien ohjaajien käsiliikkeet kehittyneet herkkujen antamisesta vai kepillä viuhomisesta.
Niin kauan kun työttömyyttä hoidetaan sillä, että yritetään saada työttömälle mahdollisimman paljon sellaisia kokemuksia, ettei hän kelpaa mihinkään, irtisanomissuojan
- Mua olis helpottanut helppo irtisanominen
- Toisaalta en välittänyt irtisanomisesta kun moottori lähti käyntiin, ja vaikka se johti ongelmiin, hyvä niin
- Tosipaikan tullen työntekijöistä on päästy eroon
- Toisaalta tutkijat
- Toisaalta tietävätkö tutkijat mitään pienten yritysten realiteeteista?
- Toisaalta työnantajat ovat jo valmiiksi kusipäitä. Lisää valtaa ja kyky syyttää työntekijää kasvaa
- Olen itse huono esimies (Isot vaatimukset, vähän tukea, mikromanagerointi)
- Huonoja työntekijöitä ei välttämättä kukaan opeta paremmiksi
- Irtisanomisen helpottaminen luo epävarmuutta
- Koneistomme ei tällä hetkellä millään tapaa kasvata itsevarmuutta
- Vakuutus huonoista työntekijöistä, varamiespalvelu, työn tekemättä jättämisestä pystyy edelleen irtisanomaan
- Vuokratyövoima, ohjeet irtisanomiseen
