Rikkaimman promillen itsetunto-ongelmista

Kansa on ymmärrettävästi kuhissut Hesarin sunnuntaina uutisoimasta kohututkimuksesta, jossa oli haastateltu maan rikkainta promillea, joita isoa osaa vitutti nämä köyhät ja työttömät. Uutisoinnista ei selvinnyt, kuinka iso osa rikkaista oli mitäkin mieltä, ja vähän mainittiin, että ei ne kaikki ihan näin kusipäitä ole. Silti päällimmäisenä mullekin jäi mieleen ne kylmät ja kovat arvot, ja mieli teki kovasti ottaa rikkaat riviin ja huutaa niille omaa mielipidettään. Mikä siis tietysti on aika tehokas keino saada ihmiset muuttamaan mieltään.

Siitä rauhoituttuani jäljelle jäi ihmetys. Mä kuulun vasta Suomen rikkaimpaan prosenttiin, mutta mikäli ennusteet toteutuvat, sinne promilleenkin päästään ennen kuin täytän tutkimuksessa nuoruuden mittarina esitetyn iän 44. Ja mä olin kovin eri mieltä köyhistä ja työttömistä.

Suurin hämmennys oli, että julma ja vihainen asenne yleensä kumpuaa huonosta itsetunnosta. Minkä takia porukan, joka rahan ja vallan suhteen menevät lähes jumalan kaltaisessa asemassa, tarvitsee korottaa itseään vielä korkeammalle dissaamalla heikommin menestyviä? Tavallaan loogisesti luulisi, että muun porukan hyväksi laskeminen korottaisi omaa asemaa vielä entisestään?

“Kukaan ei ole toista parempi, vain ahkeruudessa on eroja”

Yksi keksimäni selitys on se, ettei suomalainen herkästi ole kyvykäs näkemään itseään muita luontaisesti parempana. Rikkaat siis esimerkiksi eivät uskalla ajatella, että heillä olisi paremmat geenit, siis korkeampi älykkyys ja muutenkin paremmat ominaisuudet, vaan ainoastaan yksi hyve sallitaan: ahkeruus. “Minä olen kaiken saanut ihan vaan tekemällä tosi paljon työtä, ja siksi dissaan muita, koska he eivät vaan ole olleet ahkeria.”

Tässä saattaa myös olla sukupolviero: suurin osa superrikkaista on vanhoja fabuja, ja menneessä Suomessa itsensä kehuminen oli paljon pahempi synti, kuin nykyään. Myös koettu mahdollisuuksien tasavertaisuus oli varmasti suurempi kauempana viime vuosisadan puolella, jolloin suurin osa väestöstä joko siirtyi tai oli juuri siirtynyt maalta kaupunkiin, ja moni yrittäjä ja johtaja ponnisti hyvinkin vaatimattomista olosuhteista. Nykyään samanlaista muutosta ei ole, ja sen lähiömaiseman katsominen voi tuntua ihan eri tavalla näköalattomalta, jos kuuluu jo kolmanteen sitä katsovaan sukupolveen sen sijaan, että vanhemmat olisivat juuri tulleet toivoa täynnä peltojen keskeltä.

Entä jos ainakin itsensä rikkaaksi tehneet ovat mm. onnekkaampia, älykkäämpiä ja rikkinäisempiä kuin muut?

Mä ainakin sekä nostan itseni korokkeelle, että samalla en toivo samaa kohtaloa muille. Mä koen olevani merkittävästi älykkäämpi kuin väestö keskimäärin, ja mun menestyksen taustalla on ainakin mun tosi hyvä matikka- ja kielipää, mun kykyni oppia nopeasti, ja se, ettei mulla ole mukavuusaluetta, jolla pysyä. Ja sitten tietysti se onnekkuus – oli suuri onni, että satuin olemaan kiinnostunut sellaisesta alasta, jossa oli näin iso markkinarako. Musta piti alunperin tulla äidinkielen opettaja.

Synkempänä asiana taustalla on sellainen nälkäisyys, mitä moni huippurikas ja muuten menestyjä varmaan pitää hyvänä asiana, mutta minkä mä tunnistan isoksi esteeksi onnellisuuden tavoittelussa. Mut on toki kasvatettu uskomaan omiin mahdollisuuksiini, mutta ei niinkään lempeydellä, vaan vaadittu aina parasta, ja jos (kun) sitä ei ole tullut, niin siitä on huudettu. Mun on hyvin vaikea olla tyytyväinen itseeni, ja uskoa, että muut ovat tyytyväisiä muhun, ellen jatkuvasti ylitä itseäni ja muita. Mä uskon, että moni vapaa-aikansa ja perhe-elämänsä työnteolle uhraava kärsii samasta.

Varustelekaan tuli pitkään kaupan alalla ollut ja erittäin ammattitaitoinen toimitusjohtaja kolme vuotta sitten, ja samalla mulle syntyi lapsi. Nämä kaksi asiaa nykäisivät käsijarrua mun elämässäni tosi kovaa. Mä halusin mun lapselleni isän, joka on paikalla ja johon voi luottaa, ja siihen hommaan ei sopinut se, että olen joka päivä yli kymmenen tuntia töissä. Oikein sopivasti samaan syssyyn uusi toimitusjohtaja tarvitsi tilaa laittaa Varusteleka siihen kuntoon, missä sen kokoonsa nähden piti olla. Mun oli aika astua takavasemmalle ja lopettaa päivittäisen työn tekeminen Lekalla. Ja se oli ihan helvetin vaikeaa, koska siinä samalla mä koin luopuvani oikeudesta olla minkään arvoinen.

Vaimoni ja nyt kolmatta vuotta alkavan Kelan tukeman psykoterapian avulla mä olen alkanut uskomaan, että mun ei tarvitse jatkuvasti suorittaa, ja mulla silti on ihmisarvo. Siinä samalla mun sisällä ollut viha – ja se on muuten joskus ollut aika valtava – on pikku hiljaa alkanut sammua. Kun se viha, viha mua itseäni ja sitten kaikkia muitakin kohtaan, on vaimentunut, samalla on myös sammunut se pakko tehdä kokoajan töitä, ja nykyään mä teen enää 20-30 tuntia viikossa, minkä lisäksi pidän vähintään yhtä paljon lomaa kuin muutkin. Rahan puolestahan mun ei olisi pakko tehdä töitä ollenkaan, mutta en nyt osaa paikallakaan olla.

Suosittelen muuten psykoterapiaa ihan kaikille Suomen rikkaimmille. Teidän ei edes tarvitse hakea Kelan tukea siihen, senkus menette vaan.

50 000 työpaikkaa ja 160 000 työtöntä on mahdoton yhdistelmä

Mä uskon täysin, että jos menettäisin kaiken, ja pitäisi alkaa alusta, saisin töitä. Todennäköisesti yrittäisin saman tien pistää uuden firman pystyyn. Mä kuitenkin pidän itseäni sekä kyvyllisesti ja taidollisesti erinomaisena, että myös poikkeuksellisen paljon omiin kykyihin uskovana ihmisenä. Mä pystyn sekä olemaan kaupan kassalla, tekemään kasvi-istutuksia, että tekemään isolle firmalle markkinointistrategiaa, ja näihin kaikkiin ei moni muu pysty, ja osa pystyvistä ei kovassa kilpailussa osaa myydä itseään. Siinä vaiheessa kun Suomessa on edelleen yli kolme kertaa enemmän työttömiä suhteessa vapaisiin työpaikkoihin, pitäisi olla kovallekin businessjohtajalle selvää, että ihan pelkällä ahkeruudella ei pitkälle pääse, ja erityisesti ne, jotka eivät ole päässeet osoittamaan omaa arvoaan tai eivät siihen itsekään usko, eivät yksinkertaisesti tule työllistymään niin kauan, kun porukkaa ei oikeasti tarvita noin paljoa.

Jos on ihan pakko olla rikas kusipää, niin suosittelen ottamaan mallia itsestäni – kannattaa mieluummin olla omahyväinen kusipää. Kun reippaasti asettaa itsensä muiden yläpuolelle, niin voi ruveta miettimään, että se, että rahaa tavoitellessani olen sivutuotteena tehnyt työpaikkoja, ei ehkä olekaan kaikki, mitä olisin voinut saada aikaan. Entä jos käyttäisin osan rahoistani siihen, että ne sivutuotteena tuottavat voittoa, mutta päätuotteena tekevät työpaikkoja? Erityisesti sellaisia työpaikkoja, joihin voisivat hakea – ja päästä – sellaiset, jotka eivät ole pitkään aikaan saaneet edes kutsua työhaastatteluun. Tämä on ainakin mulla suunnitelmana sitten, kun pääsen siihen rikkaimpaan promilleen, ja työllistävyys on ollut myös pitkään Varustelekalla omistajan ohjeena toiminnalle.

Verojen maksu tekee onnelliseksi, ja ihan sama paljonko maksaa, jos jää silti tosi paljon käteen

Mä en ole ihan tarkkaan kartalla siitä, paljonko tänä vuonna ehdin tehdä rahaa, ja kuinka iso osa siitä menee veroiksi, koska mulla on joka tapauksessa riittävästi rahaa, eikä mun tarvitse siksi pitää siitä niin tarkkaa lukua. Käsittääkseni mä kuitenkin maksan tänäkin vuonna yli sata tonnia veroa. Se ei mua haittaa, koska mulle jää silti käteen ihan helvetisti rahaa, ja kohta vielä enemmän. Mä myös koen, että vaikka valtio käyttää rahaa välillä tyhmästikin, se noin yleensä muihin valtioihin verrattuna toimii tosi hyvin. Meillä on tosi turvallinen, rehellinen maa, mikä osin on saatu aikaan tulonsiirroilla rikkailta köyhille. Kun niistä, joilla ei ole töitä, pidetään rahallisesti huolta, he eivät epätoivoissaan tee tästä maasta turvatonta. Tai vallankumousta, mikä tapahtuu, kun isot massat kokevat, että saavat liian vähän.

Olen lukenut rahan onnelliseksi tekevyydestä, ja muistiin on jäänyt, että kyllä se tekee onnelliseksi. Ensinnäkin siksi, että siitä stressaamisen voi lopettaa (siis voi, moni ei tajua tehdä sitä), toisekseen siksi että sillä voi ostaa itselleen aikaa, kun duunit, joita joko ei tykkää tehdä tai ei saa aikaiseksi, voi ostaa palveluna joltain muulta, ja kolmanneksi raha tuo tutkimusten mukaan paljon onnea, kun sen käyttää jonkun toisen hyväksi. Verot ovat yksi tapa tehdä näin, ja muitakin mahiksia on.

Mutta niinhän se menee, että olemassa olevien rikkaiden kylmään ja julmaan ajattelutapaan ei juurikaan voi vaikuttaa. Tämä viesti menköönkin enemmän tuleville uusrikkaille – kun saatte rikkautenne, ruvetkaa tyytyväisiksi ja hoitakaa vihanne pois.

7 ajatusta aiheesta “Rikkaimman promillen itsetunto-ongelmista”

  1. Moi! Hieno kirjoitus! Tälläisenä promilleen mahtuvana miljonäärinä haluaisin kysyä seuraavaa. Huomasin tuossa rahojen tultua tilille, että oma stressaamiseni perheen pärjäämisestä (about ainoana leiväntuojana pöytään) vaihtui yön aikana siihen, että miten pidän huolta tuosta omaisuudesta. Eli siis – perinteinen ”kuka helvetti näistä rahoista pitää huolta koska ei minulla ole ollut aikaa opetella näitä juttuja”. Kaikenlaista private banking -kuviota on ilmassa, mutta tämä aspekti kalvaa silti ihan yhtä paljon kuin stressi toimeentulosta noin yleisesti.

    1. Moi,

      Kokeile Rahapodi -nimistä podcastia. On nimeään viihteellisempi ja vaikkei miljoonien hallinta ole omien ongelmien listalla, koin saavani vastauksen juuri tuohon kun ressasin mitä tehdä pienellä perinnöllä.

      Podissa on vähän sama logiikka kuin Valtterilla. Oma lusikka on sopassa (podcastin pitäjät ovat Nordnetin palveluksessa), mutta asioista puhutaan about avoimesti.

    2. Valtteri Lindholm

      Meidän perheellä on suunnitelma, jos rikkaus menee: muutetaan pienempään kämppään ja vähennetään tavaraa, jotta ei ole niin paljon siivottavaa. Otetaan enemmän aikaa kotiin, että ehditään joka päivä tekemään itse ruoka. Ollaan onnellisia toisistamme. Koitetaan löytää mielekkäät työpaikat läheltä niin, että työmatkoihin ei menisi aikaa tai rahaa.

      Toinen stressinvähennyskeino on maksaa velat pois.”FIksuahan” olisi sijoittaa rahat nyt, kun sijoituksista saa tosi hyvän tuoton ja lainojen korot ovat tosi matalalla. Mulla kuitenkin on suunnitelma maksaa auto- ja energiaremonttilainat nopealla aikataululla pois, ja sitten lyhentää asuntolainaa ainakin niin pitkälle, että pankki antaa helposti vaikka vuoden lainanlyhennysvapaan. Pointti tässä on pienentää riskejä ja vähentää stressiä – sijoituksista saatavat tulot eivät tässä vaiheessa tuo niin paljoa iloa kuin tieto siitä, että tulot voivat tippua murto-osaan ja silti ei tarvitse alkaa realisoimaan omaisuutta. (Toki sijoitukset voi kanssa realisoida, mutta todennäköistä on, että tilanne, jossa mun tulot tippuu, on myös sellainen, jolloin sijoitusten hetkellinen arvo on matala.)

      Sen jälkeen mä ajattelin laittaa osan rahoista osakeindeksiin ja keskittyä lopuilla toimintaan, jonka edellytyksenä on yleensä voiton tavoittelu, mutta pääasiallisena tavoitteena eettisyyden toteuttaminen. Eli ajattelin esimerkiksi ostaa metsää, ennallistaa huonosti puuta tuottavat ojitetut suot, laittaa suoja-alueet vesistöjen rajalle, hoitaa metsää jatkuvan kasvatuksen periaatteella ja myydä puu sellaiseen käyttöön, jossa sitä ei parin vuoden sisään polteta energiaksi tai vedetä vessanpöntöstä. Tutkia nimenomaan, miten voisin perustaa liiketoimintaa, joka työllistäisi erityisesti hankalasti työllistettäviä ihmisiä – ja hoitaa homman mieluusti niin, ettei mun tarvitse tehdä sitä päivätyökseni. Varmaan jokavuotinen lahjoitus päästökompensaatioihin kasvaa sitä mukaa kun tulotkin. Niin ja sitten aion tehdä yritystoimintaa harrastuspohjalta, esimerkiksi rakentaa julkisia saunoja Porvooseen ja semmosta.

      Rikkaus on ihan kiva homma, mutta jos rahasta stressaaminen ei ota loppuakseen, suosittelen ihan oikeasti ammattiauttajaa. Kaikille ihmisille tekisi hyvää käydä vähän ammattiauttajalla, tunnisti itsestään haitallisia oireita tai ei.

      Taustalla siis se, että mä olen vasta pari vuotta saanut merkittäviä osinkoja Varustelekassa, mutta lähitulevaisuudessa saan yli puoli miljoonaa euroa nettotuloja vuodessa, jos Varustelekan kasvu ja voitollisuus jatkavat nykykehitystä. Mullahan on sikäli helppoa, että vaikka mun koko omaisuus on vain yhden kortin varassa, se tuottaa tosi hyvin, eikä mun tarvitse miettiä sijoittamista.

      Mun mielestä ehkä hassuinta on, että jos omaisuutta on jo sen verran, että velkoja ei ole ja omaisuus jo pankkitilillä maatessaan riittäisi loppuelämäksi merkittävästi normaalia ihmistä parempaan tulotasoon, niin siinä vaiheessa enää ruveta stressaamana, että saako varmasti lisää miljoonia.

      1. Kiitos tästä! Tunnistan itsestäni sellaista, että kun tässä kuitenkin vuosien varrella on sijoitustouhuja katsellut ja itsellänikin jotain rahasto/indeksimeininkiä on päällä niin ikään kuin tässä rikastumisen yhteydessä pitäisi nyt sitten laittaa se raha töihin (koska niin kaikki muutkin taitavat tehdä) ja sen tililllä makuutus taas nostaa kaikenlaisia mörköjä talletussuojista sun muista. Eli vaikka tililtä löytyy 7 numeroa niin silti hirveä paine niskassa, että se nyt pitäisi laittaa johonkin järkevään ja mitä jos sössin koko jutun?

        Lainojen maksu on aikanaan ollut mielessä, mutta nyt taas tuntuu hassulta koska se lainan määrä suhteessa tilin saldoon on aika merkityksetön, korot olemattomat ja tässäkin mielessä tuntuu, että sitä rahaa ei pitäisi ”hassata” tuollaiseen vaan laittaa töihin.

        Täytyy kuitenkin pohtia tuota lainan maksua pois. Vaikkei se välttis ole fiksua niin en epäile, etteikö se kuitenkin vähentäisi jotain tykytystä takaraivossa koska kaikki tuppaavat stressailemaan lainoista kuitenkin.

      2. ”Pointti tässä on pienentää riskejä ja vähentää stressiä – sijoituksista saatavat tulot eivät tässä vaiheessa tuo niin paljoa iloa kuin tieto siitä, että tulot voivat tippua murto-osaan ja silti ei tarvitse alkaa realisoimaan omaisuutta.”

        Tämä (oletan) toimii aivan yhtälailla niin rikkailla kuin meillä taviksillakin, jotka muutaman tonnin minimin kykenevät koko ajan pitämään tilillään. Ylläri pylläri, ei muuten ole ihan itsestäänselvyys edes ikäisilläni keski-ikäisillä, työelämässä mukana.
        Olen ollut jo jonkin aikaa täysin velaton, maksan kaikki laskut heti tullessa odottamatta eräpäivää, useamman tonnin, kahden maksuerän mätkyt ennen ekan erän eräpäivää, jne. Tekee elämän helpoksi, kun bonuksena kadonnut uusimman elektroniikan ja muun krääsän ”tarve”.
        Eiköhän asia ole pohjimmiltaan sama, puhutaan kuinka isoista numeroista tahansa; turha stressi poissa, kun näköpiirissä olevat vastuut eivät aivan heti syö käyttökassaa, vaikka tulot romahtaisivat tai osuisi kohdalle reilumpikin takaisku.

  2. Mielenkiintoisia pohdintoja molemmilta. Itse en ole pitänyt sijoittamista ainakaan negatiivisena ongelmana vaan nähnyt sen keinona tavoitella vapauksia, jollaisia muuten en koskaan saavuttaisi. Enemmän oikeita kuin vääriä päätöksiä tehdessä, se voi näköjään onnistuakin. Minullakin velattomuus oli tärkeä välitavoite, nimenomaan henkisesti. Sen jälkeen oli helpompi hengittää ja keskittyä muihin tavoitteisiin.

    Talletussuojasta huolimatta minua arveluttaa yhä enemmän ja enemmän onko tilillä olevat rahat todellakaan turvassa. Euroopassa yleistyvät negatiiviset korot talletuksille ovat ajan kysymys tulla tännekin ja lisäksi EKP lisää ruutia inflaatiotynnyriinsä, joka ei ole tahtonut millään syttyä. Toteutuessaan tilivarojen varmat tappiot vain kasvavat nykyisestä, kenties jyrkästikin. Siispä olen jakanut menoni välttämättömiin ja ei-niin-välttämättömiin ja hajauttanut sijoitukseni eri omaisuusluokkiin tuottamaan kassavirtaa niin, että huonompinakin aikoina ei arjessa toivottavasti tarvitsisi tinkiä eikä pääomaan koskea.

    Yanzonelle terveisinä,

    Suosittelenkin hajauttamaan tilillä olevia varoja pikkuhiljaa useampiin omaisuusluokkiin sitä mukaa kun olet niihin perehtynyt ja sopivaksi itsellesi havainnut. Kiinteistöt, metsät ja jotkin muut vaihtoehtoiset sijoitukset tarjoavat kassavirtaa, mutta myös suojaa rahan arvon alenemiselta kuten välillisesti osakkeetkin. Oma perehtyminen, tavoitteiden asettaminen, suunnitelman laatiminen ja ajallinen hajautus eri omaisuusluokkiin pienentävät myös sössimisen riskiä, joka yleensä johtuu liian suurista peliliikkeistä väärään aikaan tai paikkaan tai valheellisesta Hei tämähän on helppoa-tunteesta joka helposti johtaa edelliseen ongelmaan. Tunnistan ja tiedostan itsekin pääoman vähentymisen tai jopa menetyksen pelon, mutta toisaalta, kuka osaisi hoitaa rahani ja asiani kuten haluan paremmin kuin minä itse?

  3. ”mieli teki kovasti ottaa rikkaat riviin ja huutaa niille omaa mielipidettään”

    Onneks vaan huutaa. Mulla nimittäin teki mieli vahingoittaa vakavasti vaikken pa ole enkä ole vielä joutunut työttömyyttäkään kokemaan.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.