Keppi, porkkana ja Ossi Nyman

Ossi Nyman, 39, on koko aikuisikänsä ollut tahallaan työtön, koska kykenee elämään riittävän pienesti tukien varassa, ja pitää itsensä kehittämistä ja kirjailijaksi ryhtymistään työntekoa mielekkäämpänä. Sitten se kertoi asiasta Hesarissa ja joku oli yllättynyt.

Toistan, mitä Ossi on toistamiseen toistanut: Ossi ei ole ainoa. Mun omasta tuttavapiiristä arviolta prosentti on ainakin ollut kuten Ossi. Asiasta rehellisesti puhuminen julkisuudessa ei ole törkeää vaan tärkeää, sillä Ossin esiintulossa on ratkaisun avaimet, mikäli joku on sitä mieltä, että toimintaa olis suotavaa vähentää.

Amerikkalaisten varsin omahyväisessä tutkimuksessa suomalaiset ovat lähes maailman huonoimpia asettumaan toisen ihmisen asemaan, joten mikäli joku nettomaksaja on sitä mieltä, ettei empatia ole mikään syy sosiaaliturvaan, sen voi perustella myös turvallisuudella: hyvä sosiaaliturva on halvempi keino saada Suomen tasoinen yhteiskuntarauha kuin epätoivoisten ihmisten siivoaminen poliisivoimin vankilaan. Suomessa on aika kiva, että talon hälytysjärjestelmä on todennäköisyyslaskelmien valossa tosi huono investointi, ja että ihan missä tahansa voi kävellä yksin mihin tahansa aikaan.

Sääntö-Suomi

Suomi ei ole sääntöjen maa siksi, että meillä olis jotenkin erityisen erikoiset poliitikot ja byrokraatit, vaan siksi, että kansallinen luontomme on säädellä ihan kaikkea. Erityisesti jos kerran tapahtuu jotain, mikä ei ollut suotavaa – koira kakkasi lattialle, joku kävi kahvilassa vain vessassa, teinit notkuvat pakkasella kauppakeskuksen aulassa – ratkaisu on yleensä kielto, eikä asian helpottaminen tai positiivisten puolten löytäminen. Koirien sisääntuonti kielletty, WC-tilat vain asiakkaille, asiaton oleskelu kielletty.

Me emme usko ihmisten haluun käyttäytyä hyvin, joten määritämme elämämme hyvin tarkoin säännöin, joissa on rangaistuksen uhkana nyt vähintään kaikkien paheksunta.

Rankaisemalla tuottaa itsekkäitä, keskustelulla empaattisia lapsia

Lapsen saannin jälkeen olen tutustunut laajaan määrään nykyaikaisia kasvatusohjeita. Ne eivät enää perustu siihen, että kun minäkin olen kärsinyt niin sinunkin pitää kärsiä, vaan psykologiseen tutkimukseen, jonka voisi oikeastaan tiivistää seuraavasti: Käytöksen ohjaaminen rangaistuksella kasvattaa lapsesta ihmisen, joka ajattelee ensisijaisesti itseään. Kun lapselle rangaistuksen sijaan kerrotaan, mitä väärä teko aiheutti muille ihmisille – äiti vaikka tuli hyvin surulliseksi, tai veli ei saanut jäätelöä – lapsesta kasvaa empaattinen ihminen, joka toimii oikein myös silloin, kun kiinnijääminen ei ole mahdollista.

Jostain syystä sitä samaa tieteellistä tietoa, jota osataan jo soveltaa lapsien kasvatuksessa, ei laajasti käytetä työelämässä, eikä varsinkaan työttömyyden hoidossa.

Ossi ja elämän motivaatiopolku.

Ajatellaan Ossia. En tunne miestä, joten suhtaudutaan seuraavaan tarinana, jonka inspiraationa on Ossi Nymanin haastattelut.
Kun Ossi lapsena 70- ja 80-luvulla käyttäytyi itsekkäästi, häntä rangaistiin sen sijaan, että oltaisiin käyty palautekeskustelu siitä, mitä seurauksia teosta tuli. Onhan näin aina tehty.

Aikuisuuden kynnyksellä, ilman työkokemusta, Ossi – niinkuin me kaikki – patistettiin keksimään itselleen ammatti loppuelämäkseen. Ossi ei keksinyt, mutta meni ravintolapuolen amikseen joko siksi, että sinne nyt sattui pääsemään, tai siksi, että opinto-ohjaaja oli pari tuntia Ossia tavattuaan kertonut, mitä tämän pitäisi tehdä melkein puolella koko hereilläoloajastaan. Ossia ei oikeasti erityisesti kiinnostanut ravintola-ala, eikä koulunkäynti ollut mielekästä tai palkitsevaa. Jos Ossi olisi suoriutunut yhtä huonosti lukiosta, hän ei olisi päässyt kirjoituksiin, mutta amiksesta saa tutkinnon, vaikka olisi ulos päästyään kuinka huono ammatissaan. Ossin motivaatiopula ja oikean ammattitaidon puute näkyi ensimmäisissä työhaastatteluissa, eikä hänelle tarjottu muuta kuin tiskaamista huonolla palkalla iltavuorossa. Ossia ei napannut.

Ossia kyllä moralisoitiin. Ossille kerrottiin, että suomalainen mies tekee vaikka kuinka kurjaa duunia hampaat irvessä, koska työt on työtä ja elämä paskaa kumminkin, mutta jostain syystä Ossi ei pitänyt tätä motivoivana. Ossi myös huomasi, että 2000-luvun työttömyysturva antoi yhtä hyvän elintason kuin mitä vanhemmat saivat työtä tekemällä 80-luvulla. Ossi rakensi itsetuntonsa ja identiteettinsä sen varaan, että pystyi tulemaan toimeen vähällä, ja vastasi halveksuntaan halveksunnalla. Ei vaadi kummoista psykan lukemista, että ymmärtää näiden syiden ja seurausten todennäköisyyssuhteet.

Ehkä Ossi ei ole tarpeeksi empaattinen välittääkseen siitä, että tukiverkko on tarkoitettu tilanteeseen, kun on oikeasti hätä. Tai ehkä Ossi on ihminen, jota on ohjattu työelämään ihan väärään suuntaan – kirjailija duunariammattiin – ja on teini-iästä nähnyt, kuinka isoa Suomen työttömyys on. Mitä yksi vapaaehtoisesti työtön siihen enää lisää.

Rankaisu, nöyryyttäminen ja syyllistäminen on hauskaa, muttei tehokkain keino

Työnhaun tulisi olla kannustavaa ja palkitsevaa. Tehokkainta olisi, jos elämä sitä ennen olisi samanlaista. Hallituksen taloustalkoissa tehokkaimmaksi kuitenkin todettiin työttömien elämän vaikeammaksi tekeminen, ja koulutuksestakin ohimennen leikeltiin.
Suomalaisten keskiansiota, noin 3000 euroa kuukaudessa työssään saanut korkeasti koulutettu työtön työllistyy yleensä nopeasti, koska haluaa ylläpitää elintasoaan. Kun taas mennään hankaloittamaan sellaisten ihmisen elämää, jotka jo valmiiksi elelevät minimituella, mennään jo hämärämmille vesille. Ossin kaltaisia ihmisiä, jotka oikeasti pystyvät luovimaan elämänsä viidellä huntilla kuussa ja vielä polttamaan tupakkaa, ei ole montaa – muiden ihmisten korkeamman elintason vierestä seuraaminen mainos- ja osamaksupommituksessa ei ole helppoa. Ossin ulostulossa mua vähän jännittää se, että päättävä osasto ylireagoi – sääntöjä tiukennetaan yhden tapauksen takia ja kaikkia rangaistaan. Pyydän siis päättäjiltä jäitä hattuun – jos haluamme ylläpitää nykyjärjestelmää, jota moni työtön tuntuu jo nyt pitävän nöyryyttävänä ja pompottelevana, meidän täytyy hyväksyä, että se tuottaa muutamia Ossi Nymanin kaltaisia tapauksia. Nämä tapaukset ovat vähäisiä, ja ne kannattaa ottaa osana järjestelmää, sillä niiden poistaminen ei ole resurssitehokasta.

Jos Ossi Nymaneille halutaan oikeasti tehdä jotain, heidät pitäisi saada haluamaan töiden tekoa. Moralisointi ja rangaistukset eivät tässä tapauksessa auta, koska Ossit ovat niitä nähneet jo ihan tarpeeksi, ja nahka on kovettunut. Kannattaisi ehkä sen sijaan miettiä, onko tehokasta vai nöyryyttävää, että työtön pakotetaan työhaastatteluihin paikkoihin, joita ei tule kuitenkaan saamaan. Kannattaisi miettiä, onko fiksua leikata amiksilta rahoitusta, kun niitä jo nyt vaivaa se ongelma, että oppilaiksi tulee ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneet alastaan, ja jotka saavat valmistuneen paperit, vaikkei kukaan työnantaja kelpuuttaisi heitä. Pitäisikö koulutukseen ja työnhakuun ylipäätään koittaa luoda ilmapiiri, jossa ihmisille tulee arvostettu tunne, ja jossa haluttuun lopputulokseen pyritään kiitoksen, ei rangaistuksen uhan voimalla.

Tosin, mistäs minä mitään tiedän

Painotan toki, että olen itse ihan samanlainen, kuin ne päättäjät, jotka nykyjärjestelmän ovat luoneet ja sitä tiukentavat, enkä oikeasti tiedä, mistä puhun. Mä en ole koskaan ollut työtön – ennen sivaria sain suhteilla kaikki koulujen kesä- ja joululomat töitä, ja sivarin jälkeen perustin yrityksen, jossa olen saanut tehdä pelkästään kivoja hommia. Mä en tiedä työkkärin tai työttömyyden todellisuudesta muuta kuin sen, minkä olen lukenut. Rohkenen puhua kuitenkin siksi, että jos mä jotain tiedän, niin se on markkinointi. Se on touhua, jossa ihmisiä koitetaan saada haluttuun lopputulokseen ilman mitään mahdollisuutta rangaista heitä. Mä olen huomannut, että mitä paremmin ihmisiä kohtelee ja mitä vähemmän heihin kohdistuu epäilemistä, sen herkemmin he ohjautuvat haluttuun lopputulokseen. Esitän todistusaineistona Varustelekan, joka on tänä vuonna taas melkein puolet isompi, kuin viime vuonna. Jos joku järjestää työryhmän, jossa mietitään, miten työttömyyttä hoidetaan toimintatapoja muuttamalla, mä voin tulla mukaan.

Ossista vielä

Ennen uutisotsikoita kaikki eivät tienneet Ossin julkaisseen omaelämänkerrallisuudella leikittelevän kirjan, mutta painos on nyt viikossa myyty loppuun. Varmaan ihan sattumaa tää ulostulo. Helsingin yliopistossa kahdeksan vuotta ennen valmistumistaan notkunut kolmekymppinen esikoiskirjailija on maksanut yhteiskunnalle käsittääkseni enemmän kuin kymmenen vuotta vanhempi elämäntapatyötön Ossi, mutta vain toinen tekee itsestään kerralla koko kansan tunteman julkkiksen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.