VALTTERI LINDHOLM - YRITTÄJÄ JA HERRASMIES

Olen 40-vuotias yrittäjä ja Varustelekan perustaja. Tämä sivusto on sekoitus mielipidekirjoituksia ja tietoiskuja yrittäjyydestä. Tätä kautta voit myös ostaa helvetin halpoja ja hyviä markkinoinnin videokursseja, sekä mun asiantuntijapalveluja.

Kirjanpitäjän pelko ja jatkokommentit verosuunnittelusta

Kirjoitin kolumnin, joka on julkaistu alun perin Taloushallintoliiton julkaisemassa, auktorisoidun tilitoimiston SUMMA-asiakaslehdessä tässä ihan just vain äsken.

Kirjanpitäjän pelko

Multa kysytään hyvin paljon ohjeita aloitteleville yrittäjille. Tarjoamani kaava on aika vakio: mieti, mikä on se sun juttu ja keskity siihen, äläkä tee mitään muuta. Älä missään nimessä esimerkiksi tee omaa kirjanpitoasi, ellet sitten satu olemaan kirjanpitäjäyrittäjä. Jos joku juttu maistuu puulta, koeta automatisoida se tai palkkaa joku tekemään se puolestasi. Yrittäjällä on yleensä paras käsitys siitä, mikä yrityksen olemassaolon syy on, eikä yrittäjän silloin pitäisi miettiä mitään muuta.

Kirjanpito on pelottava ja omantunnontuskia aiheuttava asia. Jos se menee pieleen, verottaja tiettävästi vie sut elinkautiseen vankeuteen. Muistinko laittaa kaikki kuitit kirjanpitoon? Uskallanko kertoa, etten vieläkään ymmärrä kaikkea, mitä tilitoimistosta tulee? Olenkohan mokannut jotain? Vihaako kirjanpitäjä mua, kun aina palautan sen, tämän ja tuon myöhässä?

Kirjanpidolliset asiat lienevät useimmille yrittäjille stressin paikka.

Yrittäjä on kirjanpitäjän asiakas ja kirjanpito on asiakaspalvelua. Kirjanpitäjä on usein kuitenkin yrittäjän mielikuvissa auktoriteetti, jonka edessä on epäonnistuttu tavalla tai toisella monta kertaa. Jota kohdatessa tunnetaan ainakin vähän häpeää. Asiakassuhde voi olla kuin kansalaisen ja valtion välillä – asiakas on lähtökohtaisesti aina väärässä.

Yrittäjien ja tilitoimistojen välisiä suhteita parantaisi paljon, jos tilanne tiedostettaisiin. Tilitoimiston tehtävä on palvella yrittäjää. Valittaminen on aina hauskaa, ja mikään ei ole helpompaa kuin päivitellä kollegan kanssa kahvitauolla, miten asiakas ei ymmärrä omaa etuaan eikä pysy aikatauluissa. Silti mieluummin kannattaisi miettiä, miten asiakasta voisi auttaa. Pitäisikö kirjanpitäjän evästää yrittäjää ottamaan joka kerta firman korttia vinguttaessa kuitista kuva kännykkäkameralla, niin että materiaali olisi paremmassa tallessa ja aineiston voisi laittaa suoraan kirjanpitäjälle? Pitäisikö kirjanpitäjän tarjota osakeyhtiöasiakkaalle valmis verosuunnitteluehdotus sen sijaan, että koettaa houkutella häntä luokseen palaveriin? Pitäisikö kirjanpitäjän laatia helppolukuinen ”näin luet tasetta ja tulosta” -ohje, johon olisi automaattisesti linkki jokaisessa meilissä? Pitäisikö hänen kerran vuodessa kysyä asiakkaalta ihan suoraan ja painostamatta, toimivatko nykyiset yhteiset työtavat ja kokeeko asiakas saavansa kaiken tarvitsemansa?

Ja mikä tärkeintä, kokeeko asiakas, että hän uskaltaa kysyä kirjanpitäjältä tyhmiäkin kysymyksiä.

Valtteri Lindholm

Tykkäsin siitä, miten verosuunnittelun maininta on ihan normaali keissi tässäkin tapauksessa. Meillähän on Suomessa semmoinen fiksu järjestelmä, että verotus on kyllä tosi kovaa, mutta kohdistuu lähinnä palkansaajiin ja PK-yrityksiin. Isojen, kansainvälisten firmojen ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan, ja menestyvien yrittäjien tarvitsee maksaa niitä aika vähän. Menestyväksi yrittäjäksi voi myös ryhtyä, jos on kovapalkkainen työntekijä, vaikka nyt asianajaja tai lääkäri. On itseasiassa tosi tyhmää, jos ei tee niin. Kuvaavaa on, että meillä ihan ministeritason jengi tekee näin. Paitsi tietysti ollessaan ministereitä.

Yrittäjä voi nostaa halpaa rahaa firmasta, mikäli firmalla on omaisuutta. Jos haluaa isoja rahoja vähillä veroilla, firmalla pitää olla aika tuntuvasti omaisuutta. Ajatus kai on ollut se, että kun yrittäjille laitetaan ns. pakolliseksi hankkia firmaan tuntuva omaisuus, yrittäjät tekevät sitten herkästi sellaisia investointeja, jotka tuovat Suomeen talouskasvua, ostavat vaikka firmalle liukuhihnalaitteen tai uudet toimitilat. Tapa on johtanut siihen, että meillä on firmoja, joissa on työntekijöitä tasan yhden lääkärin verran, yritys omistaa yrityksen henkilöstön käyttöön tarkoitettuja golf-osakkeita, lomamökkejä ja loppurahalla vuokra-asuntoja. Palkinnoksi valtio antaa veronalennuksen.

Olen tässä haaveillut mökistä, ja hiffasin tätä kirjoittaessa, että munhan itseasiassa pitäisi ostaa se firman rahoilla. Hiffasin tämän vähän myöhään, koska meidän tilitoimisto ei ole ollut erityisen oma-aloitteinen verosuunnitteluasioissa. En kyllä minäkään – mua ällöttää ja inhottaa, että jos en tee erinäköisiä kikkailua ja selvitä porsaanreikiä, menetän useamman kymppitonnin vuodessa. Itse veroasioiden laskeminen on aika helppo homma, mutta investointipäätöksiin ne eivät ole vaikuttaneet. Varustelekan investoinnit on tehty siksi, että firma on tarvinnut niitä, ei siksi, että mä saisin alennusta veroista. Mä itse toivoisin kanssa, että mä voisin keskittyä pelkästään omaan liiketoimintaan ja pyörittää sitä pelkästään sen ehdoilla. Mä en koe olevani oikeutettu veronalenukseen ihan vaan siksi, että mun firma työllistää. Musta olis paljon siistimpää, jos kaikki jengillä maksettaisiin veroja niin, että ansiotuloverotuksen ei tarvitsisi olla Suomessa niin saatanan kovakouraista.

Aika moni yrittäjä tykkää saamistaan veroalennuksista ja varmasti taistelee kynsin ja hampain niiden puolesta. Haluaisin kuiteskin nähdä uskottavan ja selkeän selvityksen siitä, kuinka paljon yhteistä taloutta tukevia investointeja tulee yrittäjien veronalennuksista, ja kuinka paljon samalla menetetään, kun kovapalkkaiset työntekijöiden duuni on ulkoistettu yhden hengen yrityksiin – tai ylipäätään menetetään siitä, että yhdet maksaa veroja ja toiset eivät. Jos lopputulos tuo Suomeen lisää hyvinvointia ja työllisyyttä, pidetään vaan tämä järjestelmä. Jos tutkimusta ei esimerkiksi haluta tai osata tehdä, Suomen Valtio OY voisi tehdä saman kuin Varusteleka kantasiakkuusjärjestelmän kanssa – pois monimutkaiset kikkailut, sama reilu peli kaikille.