Konsulttipäivä mun kanssa maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Olen itse ollut yrittäjänä vuodesta 2003 ja olen kouluttanut ja konsultoinut vuodesta 2015. Mun oma erityisosaamiseni on PK-yritysten kuluttajakaupasta ja sen markkinoinnista, mutta ymmärrän oikein hyvin myös B2B- ja palvelumyyntiä. Ainoa, mitä en osaa, on julkiselle myyminen. Siinä kuulemma toimii oikeiden ihmisten kanssa verkostoituminen.
Useimmat asiakkaat ostavat konsulttipäivän johonkin akuuttiin projektiin – B2B-firmat avaavat oman kuluttajaverkkokaupan, firma laajentaa myyntiään ulkomaille tai somemarkkinointi halutaan ottaa omiin käsiin. Tämä hoituu ja siinä samalla on yleensä hoidettu myös isompia asioita firman strategiasta tai sen puutteesta, kilpailueduista ja firman brändistä. Mä olen myös itse joutunut opettelemaan vastuun siirtämistä toimitusjohtajalle ja muille, ja myös tästä olen sparraillut muita yrittäjiä. Olisi kiva päästä konsultoimaan johtamisesta, koska siitäkin olisi paljon sanottavaa.
Mun suurin etuni konsulttina on, että en ole selittelijä, vaan tekijä. Tunnen kyllä hyvin teorian, ja joulukuussa tulee diplomi Aalto EE:n EMBA-koulutuksesta, mutta teen myös koko ajan ihan oikeita töitä yrittäjänä, ja tiedän, kuinka todellinen maailma eroaa siitä teoriasta. Multa et saa vaikeaselkoista jargonia vaan suoraa, ymmärrettävää puhetta ja konkreettista apua siihen, miten homma pitäisi just teidän firmassa hoitaa.
Konsulttipäivään kuuluu
- Tunnin ennakkoneuvottelu, jossa selvitetään tarkemmin, mitkä ovat firman tavoitteet, ja minkä eteen kannattaa tehdä töitä.
- Päivä lähityöskentelyä asiakkaan luona. Voidaan tehdä myös minun luonani tai etänä, ja voidaan jakaa kahteen osaan, jos molemmat tai toinen osa on etänä. Yksi päivä yleensä riittää, koska sen jälkeen on vuorossa tekeminen, ja minä olen liian kallis toteuttamaan asioita teidän firmassasi.
- Vapaa pääsy kaikille videokursseilleni.
- Kohtuullinen määrä jälkikysymyksiä ja tarkennuksia. Voidaan esimerkiksi tehdä niin, että jos lähipäivänä kehiteltiin somemainontastrategiaa, voin käydä myöhemmin tsekkaamassa, ovatko itse tekemäsi mainokset reilassa. Vastailen myös kysymyksiin sikäli, kun et muista, mitä neuvoin.
Voit lisätä tuotteen ostoskoriin ja tilata mut nettikaupan kautta. Kukaan ei kuitenkaan ole vielä tehnyt niin, joten voit myös ottaa muhun suoraan yhteyttä valtteri@varusteleka.fi tai tsekkaa muut yhteystiedot. Lasku lähtee 14 päivän maksuajalla lähipäivän jälkeen. Tyytyväisyystakuu: jos koet, että ei ollut rahan arvoista, kerro mulle asiallisesti, niin mitätöin laskun.

