VALTTERI LINDHOLM - YRITTÄJÄ JA HERRASMIES

Olen 38-vuotias yrittäjä ja Varustelekan perustaja. Kirjoitan tämän sivuston blogiin kärkkäitä mielipidekirjoituksiani.

Lue, ihastu ja kauhistu.

Haluatko lisää natseja Helsinkiin? Käy marssimassa niitä vastaan.

Viime aikoina on keskusteltu lapsensa rokottamatta jättävistä ihmisistä, ja aloiteltu keskustelua itsenäisyyspäivän natseista. Otin jo kantaa rokotuskeskusteluun, jossa keskityin niihin, jotka ole saaneet aikaiseksi rokottaa lapsia, ja sivuutin kokonaan sen porukan, joka tahallaan jättää rokotukset ottamatta. Jälkimmäiset ovat nimittäin hyvin samanlaisia kuin natsit, ja kummallekin mouhoaminen saa ne pitämään vielä tiukemmin kiinni mielipiteistään, sekä keräämään lisää porukkaa ympärilleen.

 width=
Autenttisen kuvamateriaalin Kohti vapautta-kulkueen suunnittelupalaverista tarjoaa Bundesarchiv.

On porukoita, joita vastustajat kutsuvat natseiksi, ja sitten on PVL, jotka ihan suoraan ilmoittavat olevansa natseja. Tässä vaiheessa kannattaa herätä ymmärtämään, että vaikka vanhat kunnon natsit olivat poliittinen puolue, jotka pyrkivät valtaan ja ajoivat isoja muutoksia, uusnatsit eivät ole, eivätkä pyri. Maallistuneessa yhteiskunnassa saatananpalvonta herättää vain surkuhupaisia tunteita, mutta on meilläkin saatanamme, Hitler, ja pentagrammimme, hakaristi. Etusormen ja pikkurillin ojentaminen on hassu vitsi, mutta jos ojennat koko käden 45 asteen kulmaan, sut yhtäkkiä otetaan vakavasti. Natsien ainut tarkoitus on herättää huomiota, suututtaa ja saada joku vastustamaan.

Ihminen, joka kutsuu itseään natsiksi, ei siis ole poliittinen, eikä hänellä ole mielipidettä soteuudistukseen. Hän kokee niin suurta kelpaamattomuutta yhteiskuntaan, että etsii itselleen vaihtoehtoisen ryhmän, joka vastustaa sitä yhteiskuntaa, joka hänet hylkäsi. Ja nykyään pahin mahdollinen loukkaus yhteiskunnalle on siegheilaus. Olen kirjoittanut toiminnan logiikasta artikkelissani Nykyihminen koettaa rakentaa heimoaan rikkinäisistä palasista. Natsit muodostavat ympärilleen turvallisen, hyväksyvän joukon, jonka yhteishenkeä tiivistää jatkuva taistelu kaikkia muita vastaan. Ihan samasta hommasta on kyseessä myös rokotuskriittisyydessä – ei rokotuksia epäillä minkään tiedon pohjalta vaan siksi, että ihmisellä on jo valmiiksi tunne siitä, että yhteiskunta ei pidä minua kauhean arvokkaana, ja kun joku tulee ja sanoo että “hei, ei pidäkään, ja se johtuu siitä että yhteiskunta on ihan paska kusettaja,” on tarjolla selitys hylätyksi tulemiseen ja yhteisö, joka toivottaa lämpimästi tervetulleeksi. Siinä vaiheessa on ihan sama, mikä sen yhteisön ideologia on – kansallissosialismi, rokotevastaisuus tai se, että taivaaseen pääsee vain 144 000 ihmistä – tärkeintä on, että on me, ja sitten on ne kaikki muut, jotka ovat meitä vastaan.

 width=
Bundesarchiv tarjosi tämän kuvan Kohti vapautta 2017 -marssista.

Ääriyhteisöt hakevat vastakkainasettelua. Jos niille tarjotaan se, ne vahvistuvat.

Haluatko siis vähentää rokotuskriittisiä ihmisiä? Vaihe 1 on olla haukkumatta niitä. Haluatko vähemmän natseja? Älä ainakaan syyttele ihmisiä natseiksi, tai ota julkisesti kantaa natseja vastaan.

Paras tapa taistella ääriyhteisöjä vastaan on pitkä peli: ennaltaehkäistään syrjäytymistä, jolloin on vähemmän epätoivoisia hakemassa porukkaa, jolla olisi joku syy tapella kaikkia muita vastaan. Huomattavasti kalliimpi ja vaikeampi toiminta on jo olemassaolevan syrjäytyneisyyden vähentäminen: katkeraa ihmistä on vaikea houkutella takaisin, mutta siinäkin auttaa, jos ei provosoidu tahallisesta provosoimisesta.

Helsinki ilman natseja -porukka on muuten yksi näistä vastakkainasettelua hakevista ääriyhteisöistä, joiden taustalla on syrjäytyneisyys ja kelpaamattomuuden tunne. Kulkueen nimestä huolimatta porukka ei yritä saada natseja pois – tarkoitus on tapella, ei ratkaista yhtään mitään. Jos siis oikeasti olet sitä mieltä, että natsit ovat huono juttu, älä missään nimessä lähde marssimaan niitä vastaan, sillä natsit ja natsien vastustajan tulevat itsenäisyyspäivänä Helsinkiin nimenomaan toisiaan varten, ja mitä isommin kumpikin saa vastustusta, sitä enemmän nämä ääriporukat houkuttelevat niitä, jotka hakevat aggressiosta ratkaisua omaan katkeruuteensa. Natseja vastaan marssiminen siis synnyttää uusia natseja.

Natsit ehkäistään syrjäytymistä ehkäisemällä

Lista tehokkaaseen natsien vastustamiseen:

  • Älä ainakaan äänestä Kokoomusta, sillä Kokoomuksen perusperiaate on, että heikot sortuu elon tiellä, ja se on niiden oma syy.
  • Vaadi päättäjiltä resursseja ja tekoja syrjäytymisen estoon. Erityisesti varhainen tuki lapsiperheille, erityistuki koululle ja amiksille riittävä rahoitus.
  • Tuetaan positiivisia ääriliikkeitä, jotka antavat kärsiville jonkun muun ratkaisun kun kaikkien vihaamisen. Kirkko on yksi ihan hyvä positiivinen ääriliike.
  • Kaikki pienet ja isot teot, joita voi itse tehdä, ja joilla voi vähentää heikompiosaisten katkeroitumista yhteiskuntaa kohtaan. Toisinsanoen, vapaaehtoistyö tai sen rahoittaminen lahjoituksilla.

 

Mähän olen siis kirjoittanut tästä jo aikaisemmin, mutta koen, että asiasta kannattaa muistuttaa.