Jos ette pääse maksumuurin yli, tiivistetysti kyse on siitä, että Porin prikaatin uudehko komentaja eversti Rami Saari on uusinut varusmiespalvelua prikaatissaan niin, ettei varusmiehille enää tehdä tarpeettomia ja typeriä asioita vain, koska pakko tehdä mitä käsketään. Lisäksi uusi saapumiserä kohdataan entistä paremmin, alokkaita autetaan onnistumaan palvelukseen astumisessa ja sen suunnitelman tekemisessä, sekä ohjausresurssit on siirretty parhaiten pärjäävistä huonoiten pärjääviin. Varusvarastolta saa nyt oikean kokoiset vaatteet ensimmäisellä yrittämällä, eikä sotilaan pätevyyden mitta ole päiväpeiton ruutujen järjestely.
Jos sama meno lähtisi jatkumaan muualle, meillä saattais kohta olla entistä iskukykyisempi varusmiesarmeija, ja lisäksi kerrannaisvaikutukset vähentäisivät nuorten miesten syrjäytymistä sekä miesvaltaisten työpaikkojen hölmöilyä.
Eversti Saari tiivistää uudistukset hyvin: minkään asian ainoa peruste ei saa olla se, että näin on aina tehty. Saari paneekin viimein toteutukseen sen, mistä on keskusteltu isosti julkisuudessa jo vuodesta 1954 asti, kun Väinö Linna romaanillaan kyseenalaisti alistamisleikin sotaväen auktoriteettiasemien ylläpidossa.
Saari (ja artikkeli muuten) kertoo myös, että uudistukset ulottuvat koulutukseen asti: tehottomaksi oikeassa maailmassa tiedettyä ulkoa pänttäämistä ja sen kyselemistä on vaihdettu oikeasti toimiviin koulutustapoihin. Artikkelista ei selviä, osataanko Porin prikaatissa vieläpä erottaa koulutus ja stressinsietoharjoittelu erillisiksi tapahtumikseen (ja onko tällainen muutos joukko-osaston komentajan vallassa,) mutta toivoa ainakin on.
Kaikki eivät uudistuksista tykkää, ja ilmeisesti 68% tänään palvelukseen astuvasta erästä ei pääse nauttimaan osasta tai mistään näistä älynväläyksistä. Äärimmäisellä auktoriteetilla leikkiminen onkin rakas asia heille, jotka siitä tykkäävät ja ovat päässeet sillä omaa sadistiaan toteuttamaan. Juuri siitä syystä uudistus on tärkeä – armeija itsekin kehuu tarjoamansa johtamiskoulutuksen olevan tärkeä asia työelämässä, ja se näkyy. Auktoriteettipönötys, kyseenalaistamisen kielto, epäluottamus alaisiin, rangaistukset ja auktoriteetin testaaminen hölmöillä käskyillä tai tehtävillä näkyvät suomalaisten miesten kulttuurissa enemmän tai vähemmän, niin työelämässä, harrastuksissa kuin lasten kasvatuksessakin. On hyvä, että edes jossain vaiheessa saadaan tämä pahan kierre katkeamaan. Nyt varusmiespalvelustaan suorittavista osa on 5-15 vuoden päässä esimiesasemassa (ja/tai lasten vanhempia,) ja on aikakin, että me saadaan esimiehiä, joita ei ole koulittu tavoille, joita sitten joudutaan HR- ja esimieskursseilla kitkemään koko loppu työuran. Työelämää tukemaan on nimittäin tehty paljon tutkimustyötä, jonka avulla nykyään tiedetään, että alistamisen ja pompottelun poisto lisää tehokkuutta, samoin ihmisiin luottaminen ja heidän motivaatiostaan huolehtiminen. Kun teet työtä, jolla on tarkoitus, sun pitää myös tietää, mikä se tarkoitus on, ja olla vielä samaa mieltä, että asia on tarkoituksellinen. Kaikki tämä pätee myös yllättävän pitkälle lasten kasvatuksessa. Viimein otetaan siis myös maamme puolustuksessa käyttöön tieto siitä, miten ihmiset onnistuvat tehtävässään paremmin.
Sydäntä hellii myös asenne heikoimpia lenkkejä kohtaan. Epämotivoituneisiin varusmiehiin otetaan yhteyttä jo ennen palvelun aloitusta, ja ensimmäisenä päivänä pidetään huoli siitä, että palvelukseen astuvat kohdataan, ja että heille tulee sellainen olo, että armeija on paikka, jossa he voivat onnistua. Ihminen on todellisuudessa hyvin vähän itse vastuussa oman elämänsä onnistumisessa, ja vihaiset nuoret miehet kaikkien yhteiskuntien suurin ongelma. Armeija on valtava mahdollisuus syrjäytymisvaarassa olevalle. Instituutio, joka ottaa sun koko elämän haltuun syömistä ja nukkumista myöten, voi laittaa pitkään syöksykierteessä olleen elämän raiteilleen – mutta vain jos instituution kokee sellaiseksi, että se on reilu, sun osallistumista siellä arvostetaan ja sulle annetaan mahikset tehdä hyvin silloinkin, kun sulla itselläsi ei ole minkäänlaista ensi-innostusta.
Hyvä esimiestyö ei ole helppoa. Piiskaan on siksi helppo tarttua, ja työelämässä moni yritys meneekin mieluummin sitä kaavaa pitkin, että töihin jäävät vain sellaiset, jotka kestävät huonon johtamisen. Armeija on osa yhteiskuntaa, ja yhteiskunnan etu on pitää huolta siitä, että kaikki saavat mahdollisuuden osallistua yhteiseen hyvään. Sitä yhteistä hyvää ei pinkan rakentaminen vie eteenpäin pätkän vertaa, ja on hienoa, että tästä on edes jossain luovuttu.
Ja se, että itse kävit armeijan sen hankalamman kautta, eikä juuri sulle tullut touhusta yhtään mitään ongelmaa, ei ole riittävä argumentti siihen, että meidän pitäisi tieten tahtoen pitää kiinni toimintatavoista, joiden haittavaikutukset voi selkeästi nähdä tilastoista. Porin prikaatissa keskeytykset onkin saatu jo vuodessa vähenemään viidellä prosentilla.
