VALTTERI LINDHOLM - YRITTÄJÄ JA HERRASMIES

Olen 40-vuotias yrittäjä ja Varustelekan perustaja. Tämä sivusto on sekoitus mielipidekirjoituksia ja tietoiskuja yrittäjyydestä. Tätä kautta voit myös ostaa helvetin halpoja ja hyviä markkinoinnin videokursseja, sekä mun asiantuntijapalveluja.

Spurdosarjakuva huumorista Varustelekan markkinoinnissa

Kävin eilen Oulussa OAMKin Hurmos-hankkeen osana kertomassa siitä, miten huumori on luonnollinen ja olennainen osa Varustelekan viestintää.

Hommahan lähti siitä, että luin itseni suomen kielen laitokselle yliopistoon, lukiessa mua kehotettiin mm. tutkimaan omaa alitajuista kielenkäyttöäni eri tilanteissa. Varustelekaa tehdessäni päätin ehdottomasti olla käyttämättä myynti- ja mainoskieltä, olla raivorehellinen ja ironinen. Kun rupesin palkkaaman jengiä, meillä oli hyvä meininki ja tosi hurtti huumori, eikä tarvinnut oikeastaan muuta kuin raottaa luukkua ja päästää ne samat jutut maailmaan. Nyt kun homma on paljon kehittyneempää ja me esimerkiksi tehdään vähän isommankin tuotantoluokan mainoksia, ei huumoria ole edelleenkään unohdettu, ja oikeastaan oon sitä mieltä, että sotatavaran myyminen ilman pilkettä silmäkulmassa tuottais joka tapauksessa tahattoman hassua huumoria.

Koska aiheena on huumori, en katsonut tarpeelliseksi tehdä normaaleja luentoslaideja, vaan piirsin mun slaidit spurdosarjakuvina.

 width=